Ask HiltiKysyWebinaaritArtikkelit
Ask Hilti

Hiltin ankkurivaarnat

4 kuukautta sitten

Vaarnojen ominaisuudet ja kiinnikkeen kelpoisuus


173


Kemiallisten ankkurointien suunnittelussa päällimmäisenä kysymyksenä yleensä on käytettävä kemiallinen massa ja sen ominaisuudet sekä hyväksynnät. Massan ominaisuudet ovat toki tärkeät, mutta kemiallisia ankkurointeja tulisi kuitenkin tarkastella aina yhtenä kokonaisuutena, jossa käytettävä teräsosa näyttelee myös merkittävää osaa. Teräsosan materiaaleissa sekä geometriassa on välillä suuriakin eroja, jotka tulisi ottaa huomioon niin suunnittelussa kuin asennuksessa.

Kiinnikkeen kelpoisuus käytettävään sovellukseen tulisi todentaa ja usein vaadintaankin ETA-arvioitua ja CE-merkittyä ratkaisua. Kemiallisten ankkurointien suhteen on hyvä huomioida, että ETA-arvioitu ratkaisu muodostuu aikaisemmin mainitusti, sekä kemiallisesta massasta että ankkurivaarnasta. Jälkikiinnityksessä tulisi siis käyttää samanlaista ankkuritankoa kuin mitä ETA-testauksissa on käytetty. Esimerkiksi jos kiinnitys suunnitellaan ja mitoitetaan HAS-U M10 kierretangolla ja HIT-HY 200-A massalla, teräsosan eli HAS-U ankkurivaarnan tiedot löytyvät kyseisen kemiallisen massan ETA-arvioinnista. Jos teräsosana käytetään esimerkiksi kierretankoa mikä ei ole ko. tuotteen hyväksynnän piirissä, tulee kiinnityksen kelpoisuuteen kiinnittää erityistä huomiota. Tällöin toimittajalta tulisi pyytää kierretangosta 3.1 materiaalitodistus ja tarkastaa, että kierretangon ominaisuudet ovat ETA:n taulukon A1 mukaiset eli samat kuin HAS-U vaarnalla. Täten kiinnityskokonaisuus, eli massa sekä testauksessa käytetty vaarna, muodostavat ETA-hyväksytyn CE-merkityn kokonaisuuden myös dokumentaation osalta. Kierretangoille ja ankkurointivaarnoille ei ole erikseen CE-merkintää sillä näille ei ole harmonisoitua tuotestandardia.

Monipuolinen HAS-U vaarna 

Hilti uudisti ja yksinkertaisti vaarnaportfoliotaan 2019 tuomalla markkinoille HAS-U vaarnan, joka on testattu HIT-HY 170, HIT-HY 200-A V3, HIT-HY 200-R V3 ja HIT-RE 500 V4 injektiomassojemme kanssa. Vaarnassa yhdistyy aikaisempien HIT-V ja HAS-E vaarnojen ominaisuudet, joten niiden korvaaminen samalla HAS-U vaarnan M-koolla onnistuu suoraan. Tämä helpottaa niin suunnittelijan kuin työmaankin toimintaa, kun sama vaarna käy kaikille kemiallisille ankkureillemme, myös HVU ankkurikapselille leikkaavan pään ansiosta. HAS-U vaarna on saatavissa useissa eri materiaaleissa: sinkitty 5.8/8.8, kuumasinkittynä 5.8/8.8 sekä A4-ruostumattomana teräksenä. Vaarnan päästä löytyy myös merkintä, joka helpottaa vaarnan pituuden sekä teräslaadun tarkastamista asennuksen jälkeen.

Kemiallisen massan ja HAS-U vaarnan toiminta perustuu sitomiseen ja vaarnan muotoon. Asennuksen turvallisuuden näkökulmasta HAS-U vaarnan kohdalla olisikin tärkeää muistaa huolellinen reiän puhdistus. Yleisin virhe työmaalla on se, ettei reikää puhdisteta tai se puhdistetaan puutteellisesti, mikä voi heikentää kiinnityksen kapasiteettia jopa 80 %. Yksi tapa varmistaa kiinnityksen turvallisuus, on käyttää asennuksessa Hiltin SafeSet-järjestelmää eli onteloporanterää imurin kanssa. Onteloporanterä imee pölyn pois jo reikää poratessa, joten erillinen puhdistusvaihe jää kokonaan pois. Asennus on nopea ja turvallinen sekä kapasiteetti suunnitellun mukainen. 





Turvallinen HIT-Z vaarna 

Toinen vaarnatyyppimme on HIT-Z vaarna, joka on testattu HIT-HY 200-A V3 ja HIT-HY 200-R V3 injektiomassojemme kanssa. Vaarna on saatavissa sinkittynä, kuumasinkittynä sekä A4 -ruostumatomasta teräksestä. HIT-Z vaarna on muodoltaan niin sanotusti ”joulukuusimainen” ja sen toiminta kemiallisen massan kanssa perustuu sitomisen ja muodon lisäksi myös kiilautumiseen. Vaarnan asennus on huomattavasti riskittömämpää, sillä porareikää ei tarvitse puhdistaa ennen massan ja vaarnan asentamista. Porareikä saa siis jäädä täysin pölyiseksi eikä kiinnityksen kapasiteetti laske vaan se vastaa teknisen tietolomakkeen taulukoituja arvoja. Näin riskiä reiän huonoon puhdistamiseen ja sitä kautta kiinnityksen kapasiteetin alenemiseen ei ole. HIT-Z vaarna kasvattaakin suosiotaan jatkuvasti niin suunnittelijoiden kuin urakoitsijoidenkin keskuudessa turvallisuutensa ja tehokkuutensa ansiosta.




Sisäkierteinen HIS-N vaarna 

Kolmas ankkurivaarnamme on monelle hieman tuntemattomampi HIS-N ankkurivaarna, joka on testattu HVU2 -ankkurikapselimme sekä HIT-HY 200-A V3, HIT-HY 200-R V3 ja HIT-RE 500 V4 -injektiomassojen kanssa. Vaarna on saatavissa sinkittynä sekä A4 ruostumattomana teräksenä. Muista vaarnoista poiketen, tämä vaarna mahdollistaa pinta-asennukset ja tarjoaa ulkokierteen sijaan sisäkierteisen kiinnityspisteen suurilla kapasiteeteilla eri kokoisille pulteille.

Vaarnan toiminta kemiallisen massan kanssa perustuu sitomiseen ja muotoon, samalla tapaa kuin HAS-U vaarna. Injektoinneissa on siis ensiarvoisen tärkeää pitää huolta reiän huolellisesta puhdistamisesta. Suosittelemme asennukseen mahdollisuuksien mukaan SafeSet- järjestelmäämme.




Heräsikö aiheesta kysymyksiä?
Hilti insinöörit päivystävät arkisin 8-16 välillä ja heidät tavoittaa numerosta 0207 999 350 tai sähköpostilla  INSINOORIT@HILTI.COM.
Otathan rohkeasti yhteyttä!

No comments yet

Be the first to comment on this article!

Content is loading